Slider

[4] [gluteeniton herkku] [xslide]

Lähettänyt / tiistai 15. joulukuuta 2015

Herukkaherkut

marjakakku


Raakakakkumanian innostama kokeilin kesällä porkkanaraakakakkua. Silloisen teharini voltit eivät riittäneet ja pohjan pähkinät jäivät muruiksi. Se ei pysynyt kasassa ja lopulta kakkumurenet syötiin "myslinä" jogurtin joukossa. :)

Raakakakku on kiehtova ajatus, mutta ainesosalista on usein tajuttoman pitkä. Yhdelle kakulle tulee helposti hintaa monta kymmentä euroa, missä ei ole häävisti järkeä. Tämän reseptin alkuperäisversion löysin Leeni Viion sivuilta. Kakku vaikutti riittävän helpolta, joten rohkenin kokeilla uudemman kerran.

Mikään veitsellä nuoltu hifistelyluomus se ei ole, mutta pysyi kasassa ja maistui sekä itselle että ystävälleni. Se ei ole kovin makea, mikä oli meidän mieleen (pystyy syömään siis enemmän). ;)


mustaherukkakakku



Mustaherukkaherkut

1 dl rusinoita
pieni pätkä banaania
1/2 dl vettä
3 rkl tattarijauhoja
2 rkl mantelijauhoja
Täyte
2 dl kookoskermaa
3 dl mustaherukoita
2 tl psylliumjauhetta

1. Soseuta rusinat ja banaani veden kanssa sauvasekoittimella. Rusinat voi halutessaan liottaa pari tuntia ennen.
2. Lisää jauhot ja sekoita murumaiseksi taikinaksi.
3. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun vuoan tai lautasen päälle noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin odottamaan ja valmista täyte.
4. Jos käytät pakastemustaherukoita, anna niiden sulaa hieman. Soseuta kaikki aineet tehosekoittimessa.
5. Levitä pohjan päälle. Lorauta hieman kookoskermaa ja taiteile siitä veitsen kanssa kuvioita kakun pintaan.
6. Laita pakastimeen 1–2 tunniksi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakumaku

Ruokaa ilman rihmankiertämää eli luonnollista ja ravintorikasta ruokaa, joka saa voimaan hyvin ja antaa energiaa. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia ja vatsaystävällisiä. Ota toki yhteyttä: johanna.latti@gmail.com

Instagramissa @johanna.latti

Suosituimmat reseptit