Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / perjantai 29. tammikuuta 2016
Pehmoiset porkkanarieskat (tuoreustakuu)
Tein rieskat porkkanoista ja tattarijauhoista. Bataatti ja peruna toimisivat mukavasti myös. Jos haluaa oikaista niin valmistakin sosetta voi käyttää, mutta eipä porkkanoiden keittelyssä ja soseuttelussa kauan nokka tuhise.
Lisäsin taikinaan myös pellavansiemeniä. Niitä ja chiansiemeniä lisään kaikkialle minne mahdollista. Vatsa pysyy niiden avulla tyytyväisenä. Kurkuman olin unohtanut maustekaappini perälle, mutta nyt kun siitä on kohkattu superterveellisenä rohdoskasvina (jota se tosin on ollut tuhansia vuosia), muistin kaivaa sen esiin ja ripsottelin rieskataikinaan. Varoituksena, että kurkuma värjää helposti astiat ja kröhöm esimerkiksi puukauhan ;)
Mutta yksi ongelma iski: porkkanarieskat ovat aika makeita. Onko sinulla vinkkiä, mikä passaisi päällysteeksi? Joku levite?
Tein seuraavana päivänä porkkana-linssisosekeittoa. Laitoin keiton jämät (tein sen verran paksua) rieskojen päälle ja itse asiassa ne natsasivat kivasti yhteen. Keiton resepti tulossa tänne myöhemmin!
Porkkanarieskat
4 dl porkkanasosetta1 muna
0,5 dl mantelimaitoa
0,7 dl tattarijauhoja
1 rkl psylliumia
1 rkl pellavansiemeniä
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria, kurkumaa
1. Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä niitä kunnes ne pehmenevät.
2. Sekoita sillä aikaa muut ainekset keskenään. On hyvä, että psyllium ehtii turvota hieman.
3. Soseuta sauvasekoittimella hieman jähtyneet porkkanat ja sekoita muun taikinan joukkoon.
4. Nostele leivinpaperin päälle pellille parin ruokalusikallisen verran taikinaa ja siloita nuolijalla. Taikinasta tulee 9 isoa rieskaa.
5. Paista 220 asteessa 25 minuuttia.
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti