Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Juustoiset mantelileivät ja kurpitsansiemenlevite (g)
Saako auringonvalo kaiken maistumaankin paremmalta? Tänä viikonloppuna kaikki keittiötouhut ovat nimittäin onnistuneet. Lauantaiaamun brunssilla mansikkaisten smoothiebowlien lisäksi oli tarjolla näitä ihanan muhevia mantelileipäsiä. Ilmeisesti olen aikaani jäljessä, kun tein näitä vasta nyt, sillä googlettelu paljasti, että nämä olivat aikoinaan karppaajien (ja varmaan vieläkin asiaa harrastavien) suosiossa.
Gluteenittomiin leipäsiin tulee mantelijauhojen lisäksi auringonkukan- ja seesaminsiemeniä ja juustoraastetta. Juuston lisäksi kosteutta tulee rahkasta/turkkilaisesta jogurtista. Aika silvuplee homma näillä aineksilla. Eikä tarvitse pyöritellä säntillisiä muotovalioita, vaan huolettomia kökkäreitä pellille ja parinkymmenen minuutin päästä on luksushyvää aamiaisleipää tarjolla.
Levitteeksi tein leipien paistuessa kurpitsansiemenistä ja oliiviöljystä ihanaa tahnaa. Sopivasti sattumia ja rakennetta + hyvä maku. Ja hyviä rasvoja ja kurpitsansiemenistä rautaa, jos terveysseikat kiinnostavat. Tästäkin tuli ihan ykköshyvää! Suosittelen testaamaan ja yhdistelemään omaan suosikkileipään tai voileipäkekseihin.
Sitten reseptien kimppuun!
Gluteenittomat mantelileipäset
2 kananmunaa2 rkl maustamatonta rahkaa tai turkkilaista jogurttia
2 rkl psylliumjauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl mantelijauhetta
1 rkl seesaminsiemeniä
3 rkl auringonkukansiemeniä
100-150 g juustoraastetta
1. Vatkaa munat rikki ja sekoita rahka tai jogurtti joukkoon.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisaa munaseokseen. Lisää lopuksi juustoraaste, jonka määrä riippuu siitä, miten kovasti juustosta pidät. Vaivaa taikina tasaiseksi.
3. Pyörittele taikinasta 6 leipästä ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta ruskistuu.
Kurpitsansiemenlevite
3 dl kurpitsansiemeniänoin 1,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
1. Mittaa kurpitsansiemenet ja osa öljystä tehosekoittimeen. Rullaa läpi. Lisää oliiviöljyä pala kerrallaan ja seuraa koostumuksen muuttumista. Valmis levite on paksuhkoa ja "veitsessä pysyvää".
2. Mausta suolalla.
3. Säilytä jääkaapissa suljetussa astiassa.
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti