Slider

[4] [gluteeniton herkku] [xslide]

Lähettänyt / perjantai 8. tammikuuta 2016

Ystävystyminen tomaatin kanssa

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista


En ole suuri tomaattien ystävä. Mielestäni ne maistuvat aina hippasen kylmiltä ja kalvakoilta, mehukkaita kirsikkatomaattiyksilöitä lukuun ottamatta. No mistä sitten tuli ajatus tehdä tomaattikeittoa? Sen kun tietäisi.  Olen tosiaan sairastanut koko alkuvuoden ja kuumeisen mielihalut ovat olleet vähän mitä sattuu. Aluksi maistuivat pelkät mandariinit ja sitten alkoi tehdä mieli kasarileipiä.

Tomaattisoppasen sovelsin vähän sen mukaan mitä mieleen juolahti ja kaapeista löytyi. Mutta tuoreista tomaateista ehdottomasti. Tomaattimurskasta tehty soppa olisi kuin pastakastiketta nieleskelisi.

Sain aikaiseksi ihanan lämmittävää ja pikkaisen takapotkuista elikkäs tulista keittoa. Punaisten mollukoiden lisäksi pääosaa näyttelivät kaurakerma, chili ja savupaprika. Yllätyin ja söin kaiken! Tomaatista saa kuin saakin maistuvaa apetta.

Tomaattikeitto


Takapotkuinen tomaattikeitto


7 keskikokoista tomaattia (käytin luumutomaatteja)
1 punainen paprika
1 sipuli (jos vatsasi kestää sipulia)
2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 dl kaurakermaa
3 rkl tomaattisosetta/pyreetä
1 kuivattu punainen chili (tai voit käyttää chilihiutaleita)
basilikaa maun mukaan (käytin pakastebasilikaa, koska tuoretta ei ollut saatavilla)
1/2 tl savupaprikaa
mustapippuria, suolaa

1. Tee tomaattien päihin ristiviillot ja keitä niitä hetki kiehuvassa vedessä. Kun kuori alkaa kurtistua, ota tomaatit pois ja vedä kuoret irti.
2. Kuutioi paprika ja sipuli ja kuullota niitä kattilan pohjalla öljyssä pari minuuttia. Lisää joukkoon tomaatit (kuutioi nekin pienemmiksi) ja vesi. Anna kiehua hiljoksiin 10 minuuttia.
3. Lisää kaurakerma, kasvisliemikuutio ja tomaattisose. Pilko chili pieneksi ja lisää joukkoon. Anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia.
4. Lisää mausteet ja käytä keitto halutessasi tehosekoittimessa. Näin siitä tulee samettisempaa.
5. Kiehauta keitto vielä kattilassa nopeasti ja anna hautua kannen alla viitisen minuuttia.
6. Maistele! Voit lorauttaa vielä hieman kaurakermaa joukkoon ja ripsotella basilikaa päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakumaku

Ruokaa ilman rihmankiertämää eli luonnollista ja ravintorikasta ruokaa, joka saa voimaan hyvin ja antaa energiaa. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia ja vatsaystävällisiä. Ota toki yhteyttä: johanna.latti@gmail.com

Instagramissa @johanna.latti

Suosituimmat reseptit