Slider

[4] [gluteeniton herkku] [xslide]

Lähettänyt / tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kokkisotasalaattia

kokkisota

Kokkisota, kuka muistaa? Huikea ohjelma!! Miksei sitä tulee enää, mutta jotain kaameita katastrofikokkeja kyllä!?

Olen aina halunnut mennä kauppaan kokkisotatyylillä. Ja nyt sen teimme. Sovimme, että valmistamme salaatin, johon tulee perusvihreä pohja sekä avokadoa ja molemmat valitsevat lisäksi kaksi raaka-ainetta toisistaan tietämättä.

kokkisota

Kauppaan tullessani bongasin ensimmäisenä herkkusienet, mutta huomasin, että niin bongasi toinenkin kokkisoturi ja meni poimimaan ne koriinsa ennen minua. Ja hetken päästä tuli kertomaan, että otti halloumia. Ei siis mennyt ihan "toisistamme tietämättä" tämä :)

Jätin kädessäni olleen bataatin hyllyyn ja vaihdoin järkevään kurkkuun ja uuteen himooni: maissiin. Kassalle ja moikka.

En ole syönyt pitkään aikaan paistettua halloumia, aaaaaaahhhh, miksi en? Törkyhyvää! Ylipäätään salaatista tuli hyvä, joten jaan sen reseptin teillekin.

avokadosalaatti

Kokkisotasalaatti

mieleistäsi vihreää salaattia
1 pkt halloumia
1 pkt herkkusieniä
2 rkl teriyakikastiketta
1 avokado
1/2 kurkku
1/2 prk säilykemaissia
balsamicoa, mustapippuria
öljyä paistamiseen

1. Pilko herkkusienet ja käytä niitä pannulla kunnes neste haihtuu. Lisää loppuvaiheessa teriyakikastike. Siirrä sienet syrjään.
2. Viipaloi ja paista halloumit kullanruskeiksi öljyssä pannulla.
3. Huuhtele salaatinlehdet ja asettele kulhon pohjalle.
4. Kuutioi avokado ja kurkku salaatin päälle, ripsottele maissit joukkoon. Nostele viimeiseksi halloumit.
5. Pirskottele balsamicoa ja mustapippuria salaatin päälle. Syö sovussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakumaku

Ruokaa ilman rihmankiertämää eli luonnollista ja ravintorikasta ruokaa, joka saa voimaan hyvin ja antaa energiaa. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia ja vatsaystävällisiä. Ota toki yhteyttä: johanna.latti@gmail.com

Instagramissa @johanna.latti

Suosituimmat reseptit