Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / keskiviikko 31. elokuuta 2016
Hempeän näköinen, ronskin makuinen – puolukka-tattarituorepuuro (g)
Jos tuorepuurosta ei olisi tullut näin hempeän väristä, olisin nimennyt tämän miestuorepuuroksi. Sen verran löytyy asennetta ja vahvuutta – ja protskua.
Tattari oli kesän ajan paitsiossa, koska rouheudessaan se jotenkin sopii paremmin syksyyn ja talveen. Maku on vahva ja puurossa se muistuttaa mielestäni ruispuuroa, mutta on paaaaljon parempaa.
Yhdistin tuorepuuroon puolukkaa. Kaksi omintakeista ja "vaikean" makuista samaan kippoon ja hyvä tulee ;) Puolukoita on muuten metsät punaisenaan ja vielä ehtii apajille!
Puolukka-tattarituorepuuro
1/2 dl kaurahiutaleita1 dl tattarihiutaleita
1,5 dl mantelimaitoa
1/2 tl chiansiemeniä
1 dl puolukoita
1/2 banaani
1 tl kookosöljyä
lisäksi maustamatonta jogurttia tai kaura-, kookos- tai soijajogurttia sekä 0,5 dl puolukoita
1. Survo puolukat kulhon pohjalle. Sekoita joukkoon kaura- ja tattarihiutaleet, mantelimaito ja chiansiemenet.
2. Laita yöksi jääkaappiin tai kiireisempään nälkään puuro valmistuu puolessakin tunnissa.
3. Muussaa haarukalla valmiin puuron joukkoon puolikas banaani ja kookosöljy. En käytä teharia/sauvasekoitinta, koska hiutaleet menevät jauhomaiseksi.
4. Annostele pinkki puuro kulhon/lasin pohjalle ja lorauta päälle mieleistäsi jogurttia ja koristele puolukoilla tai muilla herkuilla.
5. Lusikoimaan!
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti