Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / sunnuntai 14. elokuuta 2016
Kesäkurpitsa-halloumipihvit ja raikas limekastike (g)
Kun lähdin opiskelemaan (sata vuotta sitten), äitini antoi matkaani reseptikirjan, johon hän oli kirjoittanut omia reseptejään sekä leikannut ja liimannut niitä lehdistä. Olen jatkanut perinnettä ja kerään edelleen lehdistä löytämiäni reseptejä vihkooni.
Tällä kertaa otin vihkosen avuksi, kun jääkaapissani lojui kesäkurpitsa vailla tarkoitusta. Vihreälle puikulalle löytyi tehtävä: raastimen kautta pihveiksi. Tämän kesäkurpitsa-halloumipihvien ohjeen olen napannut, myös ainakin sata vuotta sitten, Yhteishyvästä.
Sääli, etten ole testannut reseptiä aiemmin, mutta onneksi sentään nyt. Nämä ovat nimittäin ihan tähtitieteellisen hyviä, samoin kuin tuo raikas limekastike. Alkuperäisen ohjeen mukaan se tehdään turkkilaiseen jogurttiin, minä käytin soijajogurttia, joka sekin lojui jääkaapissa käyttöä vailla.
Pari vinkkiä: Kesäkurpitsa kannattaa tiristellä ylimääräisistä nesteistä raastamisen jälkeen. Paista pihvit miedolla lämmöllä kärsivällisen hitaasti.
Kesäkurpitsa-halloumipihvit
1 kesäkurpitsa150 g (basilika)halloumia
1 kananmuna
yrttimausteseosta
öljyä paistamiseen
Raikas limekastike
1 dl makeuttamatonta soijajogurttia1/2 lime
suolaa, mustapippuria
+ tarjoiluun silmusalaattia, vihreää salaattia, retiisejä, kurkkua jne.
1. Pese kesäkurpitsa ja raasta karkeaksi. Raasta myös halloumi raastimen karkealla puolella.
2. Purista kesäkurpitsasta ylimääräinen neste ja sekoita raasteet keskenään. Lisää kananmuna hyvin sekoittaen. Mausta yrttiseoksella.
3. Paista öljyssä pannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin.
4. Voit samalla valmistaa kastikkeen: tiristä limen mehu jogurtin joukkoon ja raasta halutessasi myös kuorta mukaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
5. Nauti kastikkeen, silmusalaatin, vihreän salaatin ja kasvisten kanssa.
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti