Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / keskiviikko 10. elokuuta 2016
Omenapiirakkapuuro, kaikille (meille) aamu-unisille (g, m)
Miten saan itseni aamulla reippaasti ylös sängystä? Makustelen mielessäni illalla jonkin herkullisen aamupalan reseptiä! Vedän siis aamupalastani mielikuvaharjoitukset :) En todellakaan ole mikään aamuihminen, joten pientä vetoapua on itselleen järjestettävä.
Enkä tavoittele kuuta (tai aamuaurinkoa) taivaalta, vaan valmistan jotain helppoa ja käytän aineksia, joita löytyy kotoa. Niksi on lähinnä siinä, että lisään tai vaihdan makua peruspuurooni. Vaihdan bataatin (tsekkaa bataattitoastien reseptit 1 ja 2) leivän tilalle tai laitan jo illalla tuorepuuron valmistumaan (täällä kesäsuosikkini).
Omenapiirakkapuuro sai innoituksensa, kun eräänä mökki-iltana alkoi tehdä mieli omenapiirakkaa. Omenapuun alla istumisella saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa :D Juu, muttei ollut puhettakaan, että olisin moista jaksanut alkaa väsäämään. Aamu paikkasi illan himot!
Omenapiirakkapuuro
1,5 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita2 dl vettä
2 dl mantelimaitoa
1 vihreä omena
kanelia
suolaa
saksanpähkinöitä
voita/kookosöljyä
1. Kuutioi omena. Mittaa vesi ja mantelimaito kattilaan ja kiehauta. Lisää omenakuutiot (jätä pari lohkoa koristeeksi) ja kaurahiutaleet. (Käytin Provenan gluteenittomia isoja kaurahiutaleita, sillä ne tekevät puuroon "syötävän" koostumuksen eli ei mene velliksi. Ne myös kaipaavat nestettä hieman enemmän.)
2. Vähennä lämpöä ja anna kypsyä hiljalleen kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen.
3. Lisää loppuvaiheessa kaneliripsaukset, suolaa ja pari saksanpähkinää murskattuna. Kruunaa nokareella voita tai kookosöljyllä.
4. Kippaa puuro kulhoon ja koristele omenalohkoilla ja pähkinöillä.
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti