Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / maanantai 5. syyskuuta 2016
Ruskaporkkanat ja naattipesto (g, m)
Perjantain kunniaksi (tässä taannoin) ostin itselleni kimpun. Because I am worth it! :) Mutta ei ollut mikä tahansa ruusurevohka, vaan komea porkkanakimppu syksyn väreissä. Niin nätti!
Kun olin kantanut porkkanat rallatellen kotiin, iski tenkkapoo. Mitäs näistä tekisi? Ei näin nättejä raaski rouskutella sellaisenaan. Inspiraatio lähtikin sitten naateista. Tein niistä pestoa ja porkkanat laittelin uuniin paahtumaan rosmariinin ja öljyn kera.
Hyvä maku ja hyvä mieli. Olisi haaskuuta heittää naatit biojätteeseen.
Jos kaipailette oranssien porkkanoiden vahteluksi värikkäitä, niin ainakin Vihannes-Laitilalla on väriporkkanoita.
Ruskaporkkanat uunissa
5–6 porkkanaarakuunaa
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
1. Kuori porkkanat ja viipaloi ohuiksi tikuiksi.
2. Asettele leivinpaperin päälle pellille. Sivele öljyllä ja ripsottele rakuunaa päälle. Mausta vielä suolalla ja halutessasi mustapippurilla.
3. Paahda 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia tai kunnes porkkanat saavat väriä ja rapsakkuutta.
Naattipesto
5–6 porkkanan naatit2/3 dl oliiviöljyä
kourallinen kurpitsansiemeniä
valkosipulinkynsi
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa, pippuria
2 rkl oluthiivahiutaleita
tarpeen vaatiessa kuumaa vettä
1. Pese naatit ja kuori valkosipulinkynsi.
2. Heitä ainekset öljyä ja vettä lukuunottamatta tehariin tai soseuta sauvasekoittimella.
3. Kaavi massaa reunoilta tai sauvasta irti. Lisää öljy hitaasti kaataen.
4. Lisää vettä, jos koostumus sitä mielestäsi kaipaa.
5. Maista ja lisää suolaa tai pippuria tarpeen vaatiessa.
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti