Slider
[4] [gluteeniton herkku] [xslide]
Lähettänyt Johanna / lauantai 9. huhtikuuta 2016
Oikotie ruokaonneen: lohi-kurkkurullat
Yksinkertaista. Herkullista. Nopeaa. Ja muunneltavissa loputtomiin. Tein vihdoinkin näitä pitkään to do -listalla olleita kurkkurullia. Täytteeksi paketoita lohta, porkkanaa ja tilliä.
Olin epäileväinen, toimisiko kokoonpano ilman majoneesia, kermaviiliä tai jotain muuta kostuketta, mutta sitruunan mehu riitti mainiosti.
Melkein tekisi mieli väittää, että rullat menevät pikasushista. Ja täytettähän voi muunnella loputtomiin, kurkku kaiken lisäksi piti yllättävän napakasti itsensä kasassa. Itse ajattelin testata ensi kerralla lohen parina wasabi-tuorejuustoa.
Rullaset toimivat iltapalana, lisukkeena, brunssilla ja kehtaisi näitä kattaa juhlapöytäänkin. Ja passaa maidottomille ja gluteenittomille vieraille.
Rullaati rullaa!
Lohi-kurkkurullat
200 g loimulohta1 porkkana
1/3 sitruunan mehu
1/2 tillipuntti
loraus Srirachaa
mustapippuria
1. Erottele ja muussaa haarukalla hellin ottein lohi "mössöksi".
2. Kuori ja raasta porkkana. Nypi tilli pienemmiksi ja sekoita porkkanan kanssa lohen joukkoon.
3. Tirskota mukaan myös sitruunan mehu. Mausta Srirachalla ja mustapippurilla.
4. Vedä juustohöylällä kurkusta siivuja. Täytä ne lohimössöllä, noin 2 teelusikallista per kurkkusiivu.
5. Rullaa kurkkusiivut, ujuta hammastikku läpi ja annostele täytettä vielä rullien päälle.
Samanlaisia nakumakuja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti