Slider

[4] [gluteeniton herkku] [xslide]

Lähettänyt / perjantai 1. huhtikuuta 2016

Paksoi mitä maksoi

paksoisalaatti


Ihan jo vaikka napakan nimensä vuoksi paksoita pitää käyttää. "Paksoi" kuulostaa siltä, että asia on näin ja pulinat pois.

Paksoi on Aasian tuttu, mutta sitä saa Suomestakin isommista ruokakaupoista. Tosin harmillisen usein vähän resupekkakunnossa. Kaupassa itse asiassa hymyilytti, kun aasialaissyntyinen nainen pyörittele paksoinippuja käsissään, tuhahti ja jätti ne hyllyyn. Monissa lehdet olivat päässeet keltaisiksi. Nappasin niput, joiden kohdalla nainen oli kiikun kaakun :)

pinaattikiinankaali


Paksoi mitä maksoi. Ei ole nimittäin edullisin salaatti tämä, mutta mielestäni hintansa väärti.

Paksoi on ehkä parhaimmillaan (ja uljaimmillaan) wokeissa, mutta toimii hienosti myös yksinkertaisen salaatin pohjana. En sotke paksoin kanssa muita salaatteja ja yhdistän sen muutenkin simppeleihin raaka-aineisiin. Nyt teki mieli jotain raikasta, joten hevi-osastolta lähti kaveriksi appelsiini. Ja pikkupotkuksi punainen chili.

raikas salaatti

Toivottavasti tykkäät! Oma ihastukseni on loputon.

Paksoi-appelsiinisalaatti

2 paksoinippua
1 appelsiini
1/2 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamicoa
suolaa ja pippuria
seesaminsiemeniä

1. Huuhtele paksoin lehdet ja höyrytä ne pehmeiksi. Pari kolme minuuttia riittää tai kunnes vihreät osat alkavat kurttuuntua :)
2. Kuori appelsiini ja irrota hedelmäsiivut toisistaan. Paksut palat voit siivuttaa terävällä veitsellä kahtia.
3. Pilko chili pieniksi paloiksi ja raasta inkivääri. Sekoita öljy ja balsamico ja yhdistä chilit ja inkiväärit seokseen. Mausta suolalla ja pippurilla, anna tekeytyä hetki.
4. Asettele paksoit ja appelsiinit laakealle lautaselle. Ripsottele tai tirskottele, tyyli vapaa, öljykastike salaatin päälle. Koristele seesaminsiemenillä.

appelsiinisalaatti



Vinkki! Uusi suosikkini seesamiöljy, jota käytin havajilaisessa pokessa, sopii myös paksoisalaattiin oliiviöljyn tilalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nakumaku

Ruokaa ilman rihmankiertämää eli luonnollista ja ravintorikasta ruokaa, joka saa voimaan hyvin ja antaa energiaa. Kaikki reseptit ovat gluteenittomia ja vatsaystävällisiä. Ota toki yhteyttä: johanna.latti@gmail.com

Instagramissa @johanna.latti

Suosituimmat reseptit